6 vinkkiä, joilla torjut hampaiden happovauriot
Happamien juomien pH on alle 4-4,5. Se voi aiheuttaa eroosiota eli liuottaa hammaskiillettä altistaen hampaan vaurioille ja kariekselle. Listasimme happovaurioiden kannalta juomien ”pahikset” ja vinkkejä vahinkojen torjuntaan.
Eroosio eli hammaskiilteen liukeneminen happojen vaikutuksesta on yleistymässä. Koko Euroopan mittakaavassa happojen aiheuttamia muutoksia on noin 30 prosentilla aikuisista, Norjassa 40 prosentilla aikuisista. Suomessa esiintyvyydeksi on arvioitu 20 prosenttia aikuisista, mutta eräässä laajassa aineistossa 1966 vuonna syntyneillä eroosion yleisyys oli peräti 75 prosenttia. Ongelma ei koske vain aikuisia vaan myös nuoria.
Yleisesti tiedetään, että sokeriset juomat altistavat kariekselle, mutta tiesitkö, että sokerittomien juomien haittapuoli voi olla happamuus? Mitä alempi pH, sitä vahingollisempi juoma on hampaille. Ankarimmin hampaita kurittaa sitruuna, jonka pH on vain 2,4. Siksi kannattaa varoa juomia, jotka sisältävät sitruunahappoa.
Näillä vinkeillä suojaat hampaasi happovaurioilta:
Vältä happamia juomia ja ruokia
Yleisterveyden kannalta saattaisi olla parempi nauttia virvoitusjuomaa vain pieninä maistiaisena pitkin päivää eikä juoda isoa annosta kerralla. Hampaille Hampaille taas pieniä maistiaisina juominen on huonoin vaihtoehto. Hampaiden altistaminen happamille juomille pitkin päivää pehmentää kiillettä, koska kiilteelle ei jää toipumisaikaa. Ellet malta luopua happamista virvoitusjuomista, vähennä vaurioriskiä huuhtomalla suu juomisen jälkeen. Tee niin aina, kun juoman tai ruoan pH on alhainen eli alle 5,5. Näin vähennät suun happamuutta.
Käytä pilliä
Onko happamista juomista vaikea luopua? Pillistä on pieni apu. Hampaat altistuvat juomalle mutta eivät yhtä paljon kuin lasin reunasta juotaessa. Älä rasita hampaita rouskuttelemalla jääkuutioita, harjaamalla hampaita tai syömällä mitään kovaa sen jälkeen, kun olet syönyt tai juonut matalan pH:n tuotteita. Sen jälkeen hampaat ovat erityisen herkät vielä vähintään 30 minuutin ajan.
3 harjausvinkkiä happovaurioiden vähentämiseksi
- Älä harjaa hampaita 30-60 minuuttiin happaman juoman tai ruoan nauttimisen jälkeen. Happo pehmentää kiillettä, jolloin se on alttiimpi harjausvaurioille.
- Käytä pehmeää hammasharjaa ja vain lievästi hankaavaa hammastahnaa (kuten Jordan Sensitive -Hammastahna) tai erityisesti kiillettä suojaavaa hammastahnaa
- Käytä päivittäin fluorituotetta joko hammastahnan tai suuveden muodossa.
(Lähde: www.tannpleier.no )
Happamia juomia
- Pepsi 2,40
- Coca-cola 2,50
- Battery 2,60
- Coca Cola Light 2,80
- Pepsi max 2,90
- Sprite Zero 2,90
- Coca Cola Zero 2,90
- 7UP 3,20
- 7UP Light 3,30
- Nestea Lemon 3,30
- Nestea Peach 3,50
- Fanta Orange 3,75
Lähteet: www.kk.no, Ringnes, Hansa Borg Bryggerier AS, Coca Cola Drikker AS, Stabburet, Norsk Tannvern, www.tannpleier.no,
Lue lisää Valtion ravitsemusneuvottelukunnan oppaasta ”Juomilla on väliä”
Nyrkkisääntöjä, joilla suojaat hampaat happovaurioilta
- Tiedosta juoman pH.
- Älä nauti runsaasti juomaa, jossa on sitruunahappoa.
- Älä harjaa kovakouraisesti.
- Älä lipitä happamia juomia pitkin päivää.
- Kieltäydy hapokkaimmista juomista mieluiten kokonaan.
- Nauti hapokas juoma pillillä.
Lähteitä
- Pylvänen. Syventävä tutkielma. Helsingin yliopisto (2019). Hammaseroosio ja kasvisruokavalio sen etiologisena tekijänä.
- Apteq. (haettu 11/2021). Hammaseroosiota kannattaa ehkäistä ennalta
- Helenius-Hietala. Terveyskirjasto. (2019) Juomat ja suun terveys.
- Valtion ravitsemusneuvottelukunnan opas ”Juomilla on väliä”
Lisää luettavaa
Jordan Expert Clean Between
Hammastikkujen pehmeät harjakset ja kaareva muotoilu tekevät hammasvälien puhdistamisesta helppoa ja tehokasta.
Lue lisääVälitä hammasväleistäsi - tule mukaan Jordanin 21 päivän haasteeseen!
Haasta itsesi kokeilemaan rutiinia, joka antaa syyn hymyillä! #Jordan21Challenge
Lue lisääEthän harjaa hampaitasi liian kovaa?
Useimmat meistä tekevät hyvää työtä harjatessaan hampaat kahdesti päivässä. Tiesitkö, että se kuinka kovaa painat harjaa hampaita vasten vaikuttaa myös hampaisiimme? Onneksi hellävaraisemman paineen käyttö…
Lue lisää