Hengitys haisee tympeältä ja ikenet vuotavat verta harjatessa. Monelle niin tuttua, että siihen ei juuri kiinnitä edes huomiota.

– Pahanhajuisen hengityksen syy löytyy yllättävän usein tulehtuneista ikenistä, kertoo hammaslääkäri Jasmine Ben-Ami.

30 vuotta täyttäneistä suomalaisista peräti 74 prosentilla esiintyy ientulehdusta. Miehillä se on jonkin verran yleisempää kuin naisilla.

Vaivihkaa kehittyvä vaiva

Tulehtunut ien punottaa ja saattaa olla turvoksissa, mutta tämä saattaa helposti jäädä huomaamatta. Selvin ientulehduksen merkki onkin verenvuoto ikenistä. Jos ikenistä tihkuu verta hammaspesun yhteydessä, moni alkaa vaistomaisesti varoa verestäviä kohtia pesun aikana.

– Verta vuotavien ikenien varominen on täysin väärä taktiikka, sillä silloin juuri ikenet tarvitsevat erityisen huolellista puhdistusta, jotta tulehdus saadaan aisoihin, Ben-Ami muistuttaa.

Ientulehdus pääsee kehittymään hyvinkin nopeasti, jos hampaan pintaan kertyy runsaasti bakteereja sisältävää plakkia. Plakkia muodostuu, kun hampaita ei harjaa kunnolla. Jo parin päivän huolimaton pesu riittää antamaan otolliset puitteet ientulehduksen muodostumiselle.

Onneksi ientulehdus paranee yleensä kotikonstein. Mutta yllättävän moni suomalainen ei miellä kärsivänsä ienongelmista, ja vaiva jää hoitamatta.

Henkilö puhdistaa hammasvälejä

Oireettomasta iso ongelma

Ientulehdus ei välttämättä aiheuta oireita, mikä tekee siitä erityisen salakavalan. Jos tulehtunutta ienrajaa ei muista puhdistaa ja sitä kautta verenvuotoa ei huomaa, ei ien itsestään juuri ilmoittele. Tupakointi lisää haastetta, sillä tupakoivilla henkilöillä ikenet eivät vuoda niin herkästi kuin tupakoimattomilla ja ongelma voi pysyä piilossa pitkään.

Pitkälle edetessään hoitamaton ientulehdus pääsee kehittymään parodontiitiksi. Parodontiitti tuhoaa ympäröivää luukudosta, ja pahimmillaan koko hammas menetetään. Paljaalla silmällä parodontiittia on vaikea huomata, ja usein ongelma selviää vasta hammaslääkärin tutkimuksessa ientaskumittauksen ja röntgenkuvan avulla.

– Ikävä yllätys monelle on se, että parodontiitin takia implanttiakaan ei suositella menetetyn hampaan tilalle, Ben-Ami kertoo.

Ikenien paras ystävä on harjanvarressa

Ientulehdus on muullekin keholle rasitus: käynnissä on jatkuva matala-asteinen tulehdustila, joka vaikuttaa ikävällä tavalla moneen perussairauteen ja sen hoitotasapainoon.

Hammaslääkäri Jasmine Ben-Ami kohtaa jatkuvasti työssään eriasteisia iensairauksia. Iensairaudet ovat yhä alidiagnosoituja, joten ongelmaan on syytä tarttua hanakasti. Hyvä kotihoito on tärkein ja tehokkain tapa ennaltaehkäistä ja hoitaa iensairauksia. Herkälle suulle sopivia tuotteita, kuten hammastahnoja, on saatavilla apteekista.

On hyvä muistaa käydä säännöllisesti hammaslääkärissä. Tulehdus pääsee kuitenkin syntymään ikeniin jo muutamassa päivässä, joten edes tiuhoilla hammashoitokäynneillä ei voi taata ienten terveyttä – tärkein suun hyvinvoinnista huolehtija on itse harjanvarressa.

– Paras keino hoitaa ikeniä on puhdistaa hampaat ja hammasvälit niin huolellisesti, ettei ientulehdusta tule.

Hammaslääkärin vinkit ientulehduksen ennaltaehkäisyyn

1. Kiireetön hetki hampaiden hoitoon joka päivä

Hyvä hampaiden kotihoito pitää sisällään hampaiden pesun kahdesti päivässä. Tee se kiireettömästi, jotta ehdit varmasti käydä jokaisen hampaan huolellisesti läpi. Paras, kiireetön hetki ei välttämättä ole hätäisten aamutohinoiden aikaan tai väsyneenä juuri ennen nukkumaanmenoa.

2. Kiinnitä erityistä huomiota vuotaviin ikeniin

Jos ien vuotaa verta, se on syytä puhdistaa erityisen huolellisesti. Kun ien on parantunut, verenvuotokin lakkaa. Jos verenvuoto jatkuu viikon huolellisen puhdistuksen jälkeen, käy hammaslääkärillä. Syynä voi silloin olla esimerkiksi hammaskivi, joka ei irtoa kotikonstein.

3. Valitse aina pehmeä hammasharja

Moni uskoo, että mitä kovempi harja, sen tehokkaampi se on – tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Liian kova hammasharja tai voimankäyttö harjatessa voi vaurioittaa ikeniä. Jopa kolme neljästä harjaa hampaita liian voimakkaasti. Valitse siis aina pehmeä hammasharja.

4. Muista myös hammasvälit

Valitse juuri sinulle sopivat välineet hammasvälien puhdistukseen, sillä oikeanlaisilla välineillä puhdistus tulee todennäköisimmin myös tehtyä. Kysy apua hammaslääkäriltä tai suuhygienistiltä. Ahtaisiin hammasväleihin sopii parhaiten hammaslanka, kun taas isompiin hammasväleihin hammasväliharja.

5. Lopeta tupakointi

Tupakointi vaikuttaa merkittävästi suun ongelmiin: se on riskitekijä iensairauksissa ja piilottaa ientulehduksen merkkejä.

Lähteet: Parodontiitti: Käypä hoito -suositus, 2019 (viitattu 17.2.2022). www.käypähoito.fi

Jordan Brush Between -hammasväliharja
  • Sopii hyvin hampaistolle, jossa on implantteja, kruunuja ja siltoja.
  • Sopii myös hampaistolle, jossa on erityisen suuret hammasvälit.
  • Harjan päätä voi tarvittaessa taivuttaa, jotta taaimmaisten hampaiden puhdistus helpottuu. Taivuttaminen auttaa myös, jos väliharjan kärki osuu helposti ikeneen.
  • Saatavana neljässä eri koossa, joista löydät sopivan/sopivat hampaillesi.
    • Koot: XS: 0,4mm, S: 0,5mm, M: 0,6 mm, L: 0,7mm
  • Pakkauksessa on yksi varsi ja 10 vaihtopäätä. Pakkaus sisältää lisäksi suojakotelon, jossa harjat on helppo ottaa mukaan.
Jordan Expert Clean Between -hammastikku
  • Helppo käyttää sellaisenaan.
  • Sopii kaikille hampaistoille.
  • Poistaa ruokaa ja plakkia tehokkaasti ja hellävaraisesti.
  •  Saatavana Regular ja Large
    • Regular – normaalin kokoiset hammastikut sopivat parhaiten ahtaille ja normaaleille hammasväleille.
    • Large – L-kokoiset hammastikut sopivat parhaiten leveille hammasväleille.
  • Pakkaus sisältää 21 tikkua ja suojakotelon, jossa tikut on helppo ottaa mukaan.

Jordan Brush Between -HammasväliharjaJordan Expert Clean Between -Hammasvälitikku

Lisää luettavaa

Jordan Expert Clean Between

Hammastikkujen pehmeät harjakset ja kaareva muotoilu tekevät hammasvälien puhdistamisesta helppoa ja tehokasta.

Lue lisää

Välitä hammasväleistäsi - tule mukaan Jordanin 21 päivän haasteeseen!

Haasta itsesi kokeilemaan rutiinia, joka antaa syyn hymyillä! #Jordan21Challenge

Lue lisää
Clinic Gum Protector -hammasharjat

Ethän harjaa hampaitasi liian kovaa?

Useimmat meistä tekevät hyvää työtä harjatessaan hampaat kahdesti päivässä. Tiesitkö, että se kuinka kovaa painat harjaa hampaita vasten vaikuttaa myös hampaisiimme? Onneksi hellävaraisemman paineen käyttö…

Lue lisää