Joukko eri-ikäisiä suomalaisia* lähti ennakkoluulottomasti kokeilemaan erilaisia hammasvälituotteita. Tavoitteena oli selvittää, miten tuotteet toimivat arjessa ja millainen vaikutus uudella puhdistusrutiinilla on suun hyvinvointiin.

Kokeilujakson päätteeksi palautteet puhuivat selvää kieltä: kaikki olivat sitä mieltä, että suu tuli puhtaammaksi hammasvälien puhdistuksen jälkeen. Lisäksi testaajista peräti 96 prosenttia oli tyytyväisiä kokeilemiinsa hammasvälituotteisiin.

Oli huikea ero suussa, ja taidan olla nyt töissä talon hymyilevin kassa.  Pia, 51 vuotta, Kuopio.

Palautteiden perusteella moni uskaltaa nyt hymyillä enemmän, ja syystä.

 

”Rutiini tuli jo kolmantena päivänä”

Hampaissa on viisi pintaa, joista pelkkä hammasharja puhdistaa vain kolme. Tutkimukset kertovat, että suurin osa suomalaisista jättää kolmasosan hampaistaan puhdistamatta eli toisin sanoen hammasvälit jäävät oman onnensa nojaan. Hammasvälien puhdistus koetaan usein aikaa vieväksi, hankalaksi tai se yksinkertaisesti unohtuu. Kokeilujakson iloinen yllätys oli, että lankaamisesta tuli päivittäinen tapa lähes 94 prosentille testaajista.

Jatkan ehdottomasti tällä hyväksi havaitulla puhdistustavalla, koska ikenet ja suu tuntuu voivan nyt paremmin kuin testijakson alussa.
Karoliina, 35 vuotta, Espoo.

Hampaat tulivat todellakin eri tavalla puhtaaksi. Suu tuntui raikkaalta. Hammasväleihin oli helpompi päästä käsiksi alun jälkeen. Rutiini tuli jo kolmantena päivänä.
Riina, 38 vuotta, Rovaniemi.

Kokeilujakso sai sysättyä alkuun monella testiryhmäläisellä alkuun uuden, helpon rutiinin. Rutiini ei välttämättä jokaisella syntynyt hetkessä, vaan vaati alkuun hieman harjoittelua.

Ensimmäisinä päivinä ero suun puhtaudessa oli niin suuri, että se kannusti jatkamaan hammasvälien puhdistamista. Nyt kun tunteeseen on tottunut, hampaiden välit tulee putsattua päivittäin vaikka vähän laiskottaisikin. Sanoisin siis, että uudet rutiinit oli helppo omaksua ja suosikkituotteet löytyivät helposti.
Miia, 38 vuotta, Vantaa

Oikeilla tuotteilla koko homma on helpompaa

Jotta hammasvälien puhdistuksesta tulee tapa, käytössä täytyy olla juuri oikeanlaiset tuotteet. Vääränlaisilla tuotteilla uuden puhdistusrutiinin omaksuminen voi muuten tyssätä heti alkuunsa.

Ihmisten hammasvälit ovat hyvin erilaisia, joten hammasvälituotteitakin on kehitelty jokaisen tarpeisiin. Siksi on tärkeää kokeilla monipuolisesti erilaisia tuotteita. Testiryhmäläisistä 95 prosenttia kertoi löytäneensä juuri omille hammasväleilleen sopivan tuotteen. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että testattujen Jordanin hammasvälituotteiden valikoima oli monipuolinen.

Omille hammasväleille sopivia tuotteita joutui jonkin verran etsimään. Oikean tuotteen löydyttyä suussa oli ihanan puhdas tunne!
Maija, 30 vuotta, Kuopio.

Hammasväliharja oli uusi tuote minulle, ja siihen kyllä ihastuin ja tulen kyllä jatkossa käyttämään säännöllisesti. Sitä tuli totta puhuen käytettyä aamuin illoin.
Jari, 43 vuotta, Tuusula.

Kun kokeilijoita pyydettiin nimeämään suosikkituotteensa, äänet jakautuivat hyvin tasaisesti eri tuotteiden välille. Tulos paljastaa hyvin sen, että hammasväleissä on eroja ja juuri itselle sopiva tuote löytyy vain kokeilemalla.

Myös Radio Aallon Jenni Alexandrova kokeili Jordanin hammasvälituotteita, ja suosikki löytyi vaivatta: se on Jordan Easy Clean Flosser.

Tunne, jota voi suositella

Jos arkeen haluaa omaksua uuden rutiinin, on sen oltava mahdollisimman helppo. Kukapa haluaisi kiusata itseään päivästä toiseen hankalalla puhdistusrituaalilla? Onneksi monipuolisen valikoiman lisäksi tämän päivän tuotteet ovat oikeasti näppäriä käytössä. Tätä kiittelivät testiryhmäläisetkin, ja 98 prosenttia heistä raportoi, että Jordan-hammasvälituotteita oli helppo käyttää.

Tuotteita oli helppo käyttää, ja uusien tuotteiden käyttöönotto tuntui vaivattomalta. Valikoimasta plussaa!
Jenni, 31 vuotta, Oulu.

Kokeilujakson parasta antia oli se, että kaikki palautteenantajat kertoivat olevansa valmiita suosittelemaan Jordan-hammasvälituotteita ystävilleen. Suun terveys on pieni mutta samaan aikaan merkittävä osanen koko hyvinvointia. Ihanan puhdas tunne suussa on sellainen asia, johon jää tosi mielellään koukkuun.

Mistä kannattaa aloittaa? Lue hammaslääkärin vinkit

Jo pienikin asia päivittäisissä rutiineissa voi vaikuttaa suun kokonaisterveyteen. Hammaslääkäri Jasmine Ben-Amin hyödyllisillä ohjeilla voi saada suun vähällä vaivalla parempaan kuntoon.

1) Ole järjestelmällinen. 
Moni harjaa hampaat tietämättään aina samoja reittejä, jolloin osa hampaista puhdistuu erinomaisesti mutta osa saattaa jäädä kokonaan pesemättä. Pese siis hampaat järjestelmällisesti: käy läpi posken puolen pinnat, purupinnat ja kielen puolen pinnat. Esimerkiksi posken puolelta ylätakahampaat jäävät monelta helposti pesemättä.

2) Käytä hammasvälituotteita. 
Ota hammasvälien puhdistus osaksi päivittäisiä rutiinejasi, ja palkkana on ihanan puhdas suu. Kokeile ja etsi itsellesi parhaiten sopivat hammasvälituotteet. Erilaisia tuotteita on runsaasti: esimerkiksi hammasväliharja sopii isoille hammasväleille, kun taas hammaslankaa tai lankainta kannattaa käyttää ahtaissa hammasväleissä.

3) Valitse hyvä hetki. 
Aina ei kannata jättää hampaiden puhdistusta viimeiseksi asiaksi ennen nukkumaanmenoa. Puoliunessa ei välttämättä jaksa enää harjata kunnolla. Hammasvälien puhdistus on useimmille kätevintä iltaisin, sillä aamuisin voi olla kiire.

4) Kysy neuvoa asiantuntijalta. 
Hammaslääkäri tai suuhygienisti auttaa mielellään, jotta voit löytää juuri sinulle sopivat tavat puhdistaa hampaita. Älä siis epäröi kysyä tai kertoa mistä tahansa suusi terveyteen liittyvästä asiasta!

* 3/2018 Sanoma Media Finland -testiryhmä, N = 44.

 

JORDAN-HAMMASVÄLITUOTTEET

 Jordanilla on laaja valikoima erilaisia ja erikokoisia hammasvälituotteita, joista jokainen voi löytää itselleen mieluisan tuotteen. Kokeile esimerkiksi näitä helppokäyttöisiä tuotteita hammasvälien puhdistamiseen:

  • Jordan Easy Clean Flosser on helppokäyttöinen hammaslankain, joka sisältää fluoria. Pitkän varren avulla myös suun takaosan hammasvälien puhdistaminen on vaivatonta.
  • Jordan 3 in 1 Flosser -hammaslankaimessa on yhdistetty kolme huippuominaisuutta: hammaslanka, hammastikku ja kielenpuhdistaja. Lankaimet on helppo ottaa mukaan kätevässä uudelleen suljettavassa pussissa.
  • Jordan Clean Between -hammastikut poistavat ruokaa ja plakkia tehokkaasti ja hellävaraisesti. Pienet kumiset harjakset hierovat ikeniä ja stimuloivat verenkiertoa.

Jordanin hammasvälituotteet

Lisää luettavaa

Jordan Expert Clean Between

Hammastikkujen pehmeät harjakset ja kaareva muotoilu tekevät hammasvälien puhdistamisesta helppoa ja tehokasta.

Lue lisää

Välitä hammasväleistäsi - tule mukaan Jordanin 21 päivän haasteeseen!

Haasta itsesi kokeilemaan rutiinia, joka antaa syyn hymyillä! #Jordan21Challenge

Lue lisää
Clinic Gum Protector -hammasharjat

Ethän harjaa hampaitasi liian kovaa?

Useimmat meistä tekevät hyvää työtä harjatessaan hampaat kahdesti päivässä. Tiesitkö, että se kuinka kovaa painat harjaa hampaita vasten vaikuttaa myös hampaisiimme? Onneksi hellävaraisemman paineen käyttö…

Lue lisää